perjantai 18. huhtikuuta 2008

Liikuntaseikkailu

Osallistuimme NuorenSuomen liikuntaseikkailuun. Aloitimme kolmen viikon kestävän liikuntaseikkailu ja se päättyy ensi sunnuntaina. olemme liikkuneet kolmen viikon jaksona tällä hetkellä jo ruhtinaalliset 3921 kilometriä. liikuimme eilen, torstaina ennätyksen 353 kilometriä.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Heta kannustaa kaikkia liikkumaan


Vaikka otsikossa lukeekin liikumaan, niin kaikki vaan Liikkumaan.t. Katariina ja Heta

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Liikunta tunnilla

Liikuntaa meillä on viikossa vain kaksi kertaa. Se kyllä harmittaa,keskiviikkona yksi tunti ja perjantaina kaksi. Siksi haluttaisiin lisää liikuntaa. Meillä on nyt liikunnassa permantoa ja meillä on kuntotesti nyt menossa. Joistakin se on tyhmää, mutta joistain se on kivaa. Kaikki joukkue pelit on kivoja, koska niissä ei tartte tehdä kaikkea yksin esim. jalkapallo ja sähly. Kaikki pelit kuten kahden tulen välissä ovat hauskoja.



Erkki ja Sami

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Liikuntaseikkailua 3.-4. luokilla

Eilen aloitimme kolmen viikon Liikuntaseikkailun. Tavoitteenamme on kahden tunnin päivittäinen liikunta. Mukaan lasketaan monipuolisesti kaikenlainen liikkuminen esim. koiran ulkoiluttaminen, lumityöt, ratsastus, laskettelu, naruhyppely, keinuminen, trampoliinilla pomppinen jne. Seikkailemme tällä kertaa Euroopan alueella ja ensin suuntaamme Unkariin, koska luokkamme yksi oppilas asuu siellä tällä hetkellä (Terveisiä Markukselle ja Juusolle). Seikkailun etenemistä voi seurata netistä.t. Katariina